Valikko Sulje

Kesäfestarit eivät ole ainoa vaihtoehto

Jos kesälomaa ei saa pidettyä festarikauden aikana, ei hätä ole suuri. Useita festareita järjestetään myös syyskuussa tai aikaisin keväällä, varsinkin jos on kiinnostunut kokeilemaan ulkomaisia festivaaleja. Pohjolassa kesä on yleensä hyvin lyhyt, mutta etelämpään matkatessa kesä pitenee. Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa ulkoilmafestivaaleja aletaan järjestää jo toukokuussa ja festivaalikausi jatkuu pitkälle syyskuuhun. Toki jos haluaa lähteä Euroopan ulkopuolelle festivaaleille, tarjontaa löytyy yhä enemmän. Australiassa festivaalikausi on vilkkaimmillaan, kun Suomessa on sydäntalvi. Samoin Etelä-Amerikassa järjestetään paljon suuren luokan tapahtumia esimerkiksi tammi-helmikuussa, mikä on oiva syy ottaa lomalennot sinne. Brasiliassa järjestetään muun muassa maailman kuulut Rion karnevaalit helmikuussa, mikä onkin todellinen festivaalikokemus.

Festivaaleja järjestetään myös Suomessa kesän ulkopuolella. Ulkoilman ollessa jo pakkasen puolella on ainut vaihtoehto tosin järjestää tapahtumat sisätiloissa. Se ei tosin tarkoita, että tapahtumat mitenkään kärsisivät tästä vaan päin vastoin. Tapahtumat ovat useimmiten pienempiä kuin ulkoilmafestivaalit, mutta tunnelmaltaan erityisiä. Esimerkkejä Suomessa järjestettävistä talvifestivaaleista on Seinäjoella järjestettävä MARS sekä Sibelius-akatemian Sibafest, joka kerää klassisen musiikin harrastajat yhteen vuosittain tammikuussa. Jotkut kesän festivaalit, kuten Ilosaarirock ja Nummirock, järjestävät talven aikana myös pienimuotoisempia sisäfestivaaleja, jotta aika kesän festivaalikautta odotellessa ei käy liian pitkäksi. Festivaaleilla pääsee siis hyvinkin helposti käymään myös kesän ulkopuolella.