Juuri nyt maailma on melkoisessa myllerryksessä koronavirusepidemian vuoksi, ja monia tapahtumia on tilanteen vuoksi jouduttu perumaan. Osa artisteista on saanut osakseen suurta syyttelyä päätöksestään pitää suunniteltu konsertti, kun taas toiset ovat saaneet suurta kiitosta tilaisuuksien peruuttamisesta viruksen leviämisvaaran vuoksi.
Konsertin, festarin tai kokonaisen kiertueen peruuttaminen ei ole varmasti helppo päätös ja artistille se voi myös aiheuttaa suuria taloudellisia vaikeuksia. Hän on saattanut jopa tehdä yrityslaina-hakemuksen saadakseen tilaisuuden järjestettyä, ja peruuntuminen voi tästä syystä olla suuri taloudellinen katastrofi niin artistille itselleen kuin hänen taustajoukoilleenkin.
Yli 500 osallistujan tilaisuudet pannaan
Hallitus on jo ehtinyt kieltää yli 500 osallistujan tilaisuudet. Mutta onko tästä linjauksesta huolimatta asiallista järjestää tilaisuuksia, joihin osallistuukin vain 499, tai tasan 500 osallistujaa? Virus ei varmasti osaa erotella 499 osallistujan, 500 osallistujan ja 501 osallistujan eroa ja onkin myönnetty, että 500 osallistujan raja on keinotekoinen. Tämän vuoksi artistit, jotka ovat vapaaehtoisesti peruneet alle 500 osallistujan tapahtumia, ovat saaneet tästä suurta kiitosta viruksen leviämisen ehkäisemisen vuoksi.
Tapaus Anna Abreu
Anna Abreu päätti esiintyä jyväskylässä 12. maaliskuuta 2020, vaikka hallitus oli jo linjannut, että yli 500 osallistujan tilaisuudet tulisi perua. Kyseessä oli vasta suositus, mutta jo tämän suosituksen jälkeen monet urheilutapahtumat ja konsertit peruttiin. Anna Abreu päätti kuitenkin toisin ja nousi lavalle, mistä hän sai runsain mitoin kritiikkiä esimerkiksi somessa. On kuitenkin huomattava, että Anna Abreu rajasi yleisömäärän 500 osallistujaan, ja että samaan ratkaisuun päätyi myös Pyhimys. Molemmat siis noudattivat hallituksen suositusta, mutta saivat tästä huolimatta osakseen kritiikkiä. Osa piti ratkaisua toisten terveyden riskeeramisena. Anna Abreuta syytettiinkin rahanahneeksi ja artisti itse pahoitteli myöhemmin päätöstään. Hän ilmoitti myös päättäneensä perua tulevat keväälle suunnitellut keikkansa. Peruuntuneet keikat hän aikoo korvata, kunhan koronatilanne helpottaa.
Tapaus Sanni
Toinen suosittu suomalainen artisti Sanni sen sijaan perui koko keikkakiertueensa koronavirustilanteen vuoksi. Sanni sanoi olevansa päätöksestään aivan rikki, mutta sai kuitenkin faneiltaan positiivista palautetta.
Keikka tyhjälle salille
Koronavirustilanne on poikinut myös luovia ratkaisuja. Esimerkiksi Vesterinen aikoo pitää keikkansa tyhjässä salissa. Keikka pidetään tyhjässä Helsingin Korjaamossa ja se striimataan yhtyeen Facebook-sivulla suorana lähetyksenä. Keikka alkaa 14.3. kello 20.55. Juuri nyt erilaiset digitaaliset ratkaisut nousevatkin arvoon arvaamattomaan, kun ylimääräisiä ihmiskontakteja tulee välttää, ja kun osa ihmisistä joutuu karanteeniin tai eristykseen.
Yleisö innostui auttamaan artisteja
Konserttien, keikkojen ja festareiden peruminen on artisteille kova taloudellinen koettelemus. Moni suomalaisfani onkin innostunut auttamaan artisteja, eikä halua rahoja takaisin maksamistaan lipuista. Näin he haluavat auttaa artisteja kattamaan peruuntumisesta aiheutuneita kuluja tässä haastavassa tilanteessa. On upeaa, että yleisö on ymmärtänyt artistien, järjestäjien ja teknikoiden haastavan tilanteen ja ollut valmiita omalta osaltaan osallistumaan kulujen kattamiseen. Peruuttaminen ei nimittäin aiheuta taloudellisia vaikeuksia ainoastaan artistille itselleen, vaan myös tapahtuman järjestäjille, teknikoille, kuskeille ja roudareille. Samankaltainen tilanne on edessä myös monella muulla yrittäjällä ja nähtäväksi jääkin, kuinka suuret vaikutukset koronalla lopulta on Suomen ja koko maailman talouteen.